Post by Deleted on Sept 9, 2014 22:06:51 GMT 2
//domino!//
Jericho oli viihtynyt meressä kauemmin kuin oli ollut tarkoitus. Hän oli ajatellut pyörähtää siellä vain parisen tuntia, mutta oli innostunut olemaan koko päivän. Siitä oli oikeastaan aikaa, kun hän oli viimeksi uiskennellut oikeassa muodossaan meren hyväiltävänä. Hän oli huomannut nopeasti, kuinka olikaan kaivannut meren syleilyä. Hän oli unohtanut, miltä oikea koti oli tuntunutkaan. Vaikka Jericholla oli hyvin lämmin ja vahva suhde mereen, ei hän ajatellut asuvansa siellä pysyvästi. Hän oli asunut jo vuosikymmeniä maan päällä ja siellä oli kaikki hänen verkostonsa. Ei Jericho kyllä voinut rehennellä, että omistaisi mittavan ystäväpiirin, koska useimmat hänen ystävistään oli tapettu ja kuopattu, mutta Jerichon elämässä oli tarpeeksi läheisiä. Hänelle tarpeeksi, vaikka kaikista läheisimmät olivat laskettavissa yhdellä kädellä. Mutta Jericho ei ole koskaan ollut mies, joka tuntisi tarvetta kehittää jokaiseen vastaantulevaan suhdetta.
Niinpä mies oli aivan tyytyväinen oloihinsa, varsinkin sen päivän jälkeen. Aurinko tosiaan teki jo laskuaan, kun mies viimein kömpi pois merestä kahdella jalalla. Hänellä oli yllään vaaleansininen, ohut hihaton, mustat housut ja mustat, kaiken nähneet saappaat. Paksulla vyöllä komeili miehen rakas miekka ja uskollinen puukko. Ilman niitä mies tuntisi olonsa paljon alastomammaksi kuin seistessään ilman vaatteita kaiken kansa nähtävänä.
Mies vilkaisi taivasta ja mietti, kuinka kauan hänellä menisi kävellä Namariin. Sisko oli varmasti valmistautunut siihen, että hän ehtisi illalliselle, mutta toisin oli käynyt. Illallinen oli ollut ja mennyt. Hän kumminkin tiesi, ettei sisko olisi vihainen hänelle. Tämä taisi vain pitää siitä, että hän oli keksinyt itselleen tekemistä. Jericho oli tosissaan yrittänyt miettiä tulevaisuuttaan. Hänellä ei sillä hetkellä ollut töitä, mutta kaipasi jo kovasti jotain tekemistä itselleen. Ainoa asia, missä hän todellakin oli hyvä, oli sotiminen, kiduttaminen ja tappaminen. Sisko ei kumminkaan pitänyt siitä ajatuksesta, että hän ryhtyisi taas vaarallisiin hommiin. Jericho ei itse tiennyt, mikä häntä kutsui. Ehkä se selviäisi. Oli hän pyöritellyt muutamia ideoita, mutta ei ollut tohtinut vielä toteuttaa mitään.
Jericho lompsi hiekalla lähemmäksi metsää. Hän pääsi tielle ja ryhtyi astelemaan kohti Namaria. Hän ei päässyt tiellä kovin pitkälle, kun huomasi edessään omituisia myttyjä. Tai ei niitä edes mytyiksi voinut sanoa, sillä ne olivat helkkarin suuria nelijalkaisia otuksia! Niiden epämääräisyys ja murina saivat Jericho heti valppaaksi ja tarttumaan miekkansa kahvasta. Murinaa kuului myös Jerichon takaa ja sivulta ja nopeasti mies ymmärsi, että hän taisi olla niitten örrimörrien haaveiltu ateria. Arvaus ei mennyt harhaan, sillä ensimmäinen otus päätti hyökätä sen enempää esittelemättä itseään ja Jericho vetäisi miekkansa ulos haavoittaen otusta samalla. Hyökkäys ei kumminkaan jäänyt yhteen, sillä muutkin möttiäiset päättivät hyökätä suuren miehen kimppuun.
Taistelusta ei tullut eeppinen, mutta sitäkin verisempi. Jericho tappoi ja haavoitti otuksia, minkä kerkesi, mutta niitä oli hyvin paljon ja ne olivat ketteriä. Jerichon vahva keho ei säästynyt puremilta tai kynsien viilloilta ja tajutessaan olevansa alakynnessä niin montaa eläimellistä petoa vastaan, Jericho otti jalat allensa ja juoksi ainoaan vapaaseen suuntaan; metsään. Hän juoksi ja kuuli, kuinka elukat rummuttivat maata hänen perässään. Jericho oli väsynyt, muttei liian väsynyt juostakseen henkensä edestä. Hän oli myös soturi, joka ei pelännyt omaa vertaan tai ruhjoutunutta kehoaan. Niinpä Jericho kiisi metsässä hyvin ketterästi ja nopeasti. Hän tiesi, ettei voisi loputtomiin juosta elukoita pakoon, ja siksi hän yrittikin keksiä suunnitelmaa.
Hänen suunnitelmansa tuli suoraan nenän eteen. Mökki! Jericho kiristi vauhtiaan, riuhtasi mökin oven auki, astui sisään ja paiskasi sen armottomasti kiinni. Hän huomasi oven vieressä jämerämmän penkin, jonka raahasi nopeasti oven eteen, kunnes hiipi ikkunan luokse tarkkailemaan olivatko paskiaiset seuranneet häntä sinne asti. Helvetti, nyt hänellä pitäisi olla jousipyssy eikä verinen miekka kourassa.
Jericho oli niin keskittynyt elukoihin, ettei edes ymmärtänyt tunkeutuneensa jonkun kotiin. Eikä edes huomannut, ettei ollut yksin.
Jericho oli viihtynyt meressä kauemmin kuin oli ollut tarkoitus. Hän oli ajatellut pyörähtää siellä vain parisen tuntia, mutta oli innostunut olemaan koko päivän. Siitä oli oikeastaan aikaa, kun hän oli viimeksi uiskennellut oikeassa muodossaan meren hyväiltävänä. Hän oli huomannut nopeasti, kuinka olikaan kaivannut meren syleilyä. Hän oli unohtanut, miltä oikea koti oli tuntunutkaan. Vaikka Jericholla oli hyvin lämmin ja vahva suhde mereen, ei hän ajatellut asuvansa siellä pysyvästi. Hän oli asunut jo vuosikymmeniä maan päällä ja siellä oli kaikki hänen verkostonsa. Ei Jericho kyllä voinut rehennellä, että omistaisi mittavan ystäväpiirin, koska useimmat hänen ystävistään oli tapettu ja kuopattu, mutta Jerichon elämässä oli tarpeeksi läheisiä. Hänelle tarpeeksi, vaikka kaikista läheisimmät olivat laskettavissa yhdellä kädellä. Mutta Jericho ei ole koskaan ollut mies, joka tuntisi tarvetta kehittää jokaiseen vastaantulevaan suhdetta.
Niinpä mies oli aivan tyytyväinen oloihinsa, varsinkin sen päivän jälkeen. Aurinko tosiaan teki jo laskuaan, kun mies viimein kömpi pois merestä kahdella jalalla. Hänellä oli yllään vaaleansininen, ohut hihaton, mustat housut ja mustat, kaiken nähneet saappaat. Paksulla vyöllä komeili miehen rakas miekka ja uskollinen puukko. Ilman niitä mies tuntisi olonsa paljon alastomammaksi kuin seistessään ilman vaatteita kaiken kansa nähtävänä.
Mies vilkaisi taivasta ja mietti, kuinka kauan hänellä menisi kävellä Namariin. Sisko oli varmasti valmistautunut siihen, että hän ehtisi illalliselle, mutta toisin oli käynyt. Illallinen oli ollut ja mennyt. Hän kumminkin tiesi, ettei sisko olisi vihainen hänelle. Tämä taisi vain pitää siitä, että hän oli keksinyt itselleen tekemistä. Jericho oli tosissaan yrittänyt miettiä tulevaisuuttaan. Hänellä ei sillä hetkellä ollut töitä, mutta kaipasi jo kovasti jotain tekemistä itselleen. Ainoa asia, missä hän todellakin oli hyvä, oli sotiminen, kiduttaminen ja tappaminen. Sisko ei kumminkaan pitänyt siitä ajatuksesta, että hän ryhtyisi taas vaarallisiin hommiin. Jericho ei itse tiennyt, mikä häntä kutsui. Ehkä se selviäisi. Oli hän pyöritellyt muutamia ideoita, mutta ei ollut tohtinut vielä toteuttaa mitään.
Jericho lompsi hiekalla lähemmäksi metsää. Hän pääsi tielle ja ryhtyi astelemaan kohti Namaria. Hän ei päässyt tiellä kovin pitkälle, kun huomasi edessään omituisia myttyjä. Tai ei niitä edes mytyiksi voinut sanoa, sillä ne olivat helkkarin suuria nelijalkaisia otuksia! Niiden epämääräisyys ja murina saivat Jericho heti valppaaksi ja tarttumaan miekkansa kahvasta. Murinaa kuului myös Jerichon takaa ja sivulta ja nopeasti mies ymmärsi, että hän taisi olla niitten örrimörrien haaveiltu ateria. Arvaus ei mennyt harhaan, sillä ensimmäinen otus päätti hyökätä sen enempää esittelemättä itseään ja Jericho vetäisi miekkansa ulos haavoittaen otusta samalla. Hyökkäys ei kumminkaan jäänyt yhteen, sillä muutkin möttiäiset päättivät hyökätä suuren miehen kimppuun.
Taistelusta ei tullut eeppinen, mutta sitäkin verisempi. Jericho tappoi ja haavoitti otuksia, minkä kerkesi, mutta niitä oli hyvin paljon ja ne olivat ketteriä. Jerichon vahva keho ei säästynyt puremilta tai kynsien viilloilta ja tajutessaan olevansa alakynnessä niin montaa eläimellistä petoa vastaan, Jericho otti jalat allensa ja juoksi ainoaan vapaaseen suuntaan; metsään. Hän juoksi ja kuuli, kuinka elukat rummuttivat maata hänen perässään. Jericho oli väsynyt, muttei liian väsynyt juostakseen henkensä edestä. Hän oli myös soturi, joka ei pelännyt omaa vertaan tai ruhjoutunutta kehoaan. Niinpä Jericho kiisi metsässä hyvin ketterästi ja nopeasti. Hän tiesi, ettei voisi loputtomiin juosta elukoita pakoon, ja siksi hän yrittikin keksiä suunnitelmaa.
Hänen suunnitelmansa tuli suoraan nenän eteen. Mökki! Jericho kiristi vauhtiaan, riuhtasi mökin oven auki, astui sisään ja paiskasi sen armottomasti kiinni. Hän huomasi oven vieressä jämerämmän penkin, jonka raahasi nopeasti oven eteen, kunnes hiipi ikkunan luokse tarkkailemaan olivatko paskiaiset seuranneet häntä sinne asti. Helvetti, nyt hänellä pitäisi olla jousipyssy eikä verinen miekka kourassa.
Jericho oli niin keskittynyt elukoihin, ettei edes ymmärtänyt tunkeutuneensa jonkun kotiin. Eikä edes huomannut, ettei ollut yksin.