Post by Deleted on Jan 21, 2014 18:30:08 GMT 2
//Junie tänne Jeromen kanssa~//
Jose istuskeli erään raunioituneen talon vanhalla ja nykyään kovin matalalla seinustalla kirjoittaen samalla muistiinpanoja. Hän oli ollut täällä jo jonkin aikaa tutkiskelemassa raunioita ja vaikkei sää mikään paras mahdollinen ulkotyöskentelyyn ollutkaan, ei tyttöä jaksanut tällä hetkellä pahemmin kiinnostaa sellaiset asiat kuin pakkanen, lumi ja muut vastaavat talven ihanuudet. Hän oli aivan liian keskittynyt tehtäväänsä, joka oli muutamien sivujen mittainen essee jostakin aiheesta liittyen raunioihin. Monet olivat voivotelleet miten piti mennä tutkimaan jotain umpitylsiä raunioita ja kirjoittaa niistä monta sivua, mutta Jose oli asia aivan erikseen. Tyttö oli pikemminkin hyppinyt ilosta kun hän pääsisi oikein syyn kanssa pyörimään näinkin historiallisessa paikassa. Lisäksi kylmä ei haitannut, jos osasi pukea sään mukaiset vaatteet päälleen. Nytkin tytöllä oli Sininen pitkä polviin asti ulottuva takki päällään ja jonka hupun hän oli kiskonut päänsä suojaksi. Jalassa oli perinteiset mustat housut, mutta Jose oli topannut niiden alle muutamat ylimääräiset, jottei kintut jäätyisi. Jalassa taas oli Ruskeat vaelluskengän tapaiset jalkineet ja lisänä kaikelle kerrospukeutumiselle oli vielä punertava kaulahuivi ja siniset lapaset, joiden pää taittui niin että niistä sai sormet kätevästi pihalle jos vaikka tarvitsi kirjoittaa. Lapaset kuitenkin lämmittivät käsiä sen verta, ettei sormet jäätyneet edes kirjoittamisen aikana.
Tytön kirjoittaminen lakkasi hetkeksi, kun hän tunsi jotain suhahtavan jalkojensa alta. Hieman kulmiaan nostaen, Joes vilkaisi ruskean karvapallon suuntaan, joka hyppi sinne sun tänne lumessa. Tara oli varsinainen talvikoira ja pentu meni aina aivan sekaisin kun se näkikin lunta. Nytkin se juoksenteli hennon tuulen pöllyttämän lumen perässä ja yritti napata lumihiutaleita. Kiinnioton jälkeen seurasi aina ihmettelyä, että mihin se valkoinen hitunen jonka hän oli juuri napannut hävisikään, kunnes uusi lensi kuonon ohi ja taas mentiin.
Hymyillen, Jose käänsi katseensa takaisin paperiin edessään ja jatkoi kirjoittamista. Kunhan Tara ei karkaisi kauas se saisi aivan rauhassa telmiä lumessa ja riekkua. Ainakin se simahtaisi nopeammin illalla kun mentäisiin takaisin kotiin.
Jose istuskeli erään raunioituneen talon vanhalla ja nykyään kovin matalalla seinustalla kirjoittaen samalla muistiinpanoja. Hän oli ollut täällä jo jonkin aikaa tutkiskelemassa raunioita ja vaikkei sää mikään paras mahdollinen ulkotyöskentelyyn ollutkaan, ei tyttöä jaksanut tällä hetkellä pahemmin kiinnostaa sellaiset asiat kuin pakkanen, lumi ja muut vastaavat talven ihanuudet. Hän oli aivan liian keskittynyt tehtäväänsä, joka oli muutamien sivujen mittainen essee jostakin aiheesta liittyen raunioihin. Monet olivat voivotelleet miten piti mennä tutkimaan jotain umpitylsiä raunioita ja kirjoittaa niistä monta sivua, mutta Jose oli asia aivan erikseen. Tyttö oli pikemminkin hyppinyt ilosta kun hän pääsisi oikein syyn kanssa pyörimään näinkin historiallisessa paikassa. Lisäksi kylmä ei haitannut, jos osasi pukea sään mukaiset vaatteet päälleen. Nytkin tytöllä oli Sininen pitkä polviin asti ulottuva takki päällään ja jonka hupun hän oli kiskonut päänsä suojaksi. Jalassa oli perinteiset mustat housut, mutta Jose oli topannut niiden alle muutamat ylimääräiset, jottei kintut jäätyisi. Jalassa taas oli Ruskeat vaelluskengän tapaiset jalkineet ja lisänä kaikelle kerrospukeutumiselle oli vielä punertava kaulahuivi ja siniset lapaset, joiden pää taittui niin että niistä sai sormet kätevästi pihalle jos vaikka tarvitsi kirjoittaa. Lapaset kuitenkin lämmittivät käsiä sen verta, ettei sormet jäätyneet edes kirjoittamisen aikana.
Tytön kirjoittaminen lakkasi hetkeksi, kun hän tunsi jotain suhahtavan jalkojensa alta. Hieman kulmiaan nostaen, Joes vilkaisi ruskean karvapallon suuntaan, joka hyppi sinne sun tänne lumessa. Tara oli varsinainen talvikoira ja pentu meni aina aivan sekaisin kun se näkikin lunta. Nytkin se juoksenteli hennon tuulen pöllyttämän lumen perässä ja yritti napata lumihiutaleita. Kiinnioton jälkeen seurasi aina ihmettelyä, että mihin se valkoinen hitunen jonka hän oli juuri napannut hävisikään, kunnes uusi lensi kuonon ohi ja taas mentiin.
Hymyillen, Jose käänsi katseensa takaisin paperiin edessään ja jatkoi kirjoittamista. Kunhan Tara ei karkaisi kauas se saisi aivan rauhassa telmiä lumessa ja riekkua. Ainakin se simahtaisi nopeammin illalla kun mentäisiin takaisin kotiin.