Post by bloodywolf on Jan 28, 2013 21:28:06 GMT 2
Swain murahti äreästi, ja katseli vuoronperään tyttöä ja liekkejä jotka edelleen nuolivat melkein viereisten talojen kattoja. Hän voisi laittaa kaikki voimansa ja syöstä tyttöä kohti tulipallon, mutta se saattaisi olla hänelle kohtalokasta - vaikka se osuisikin tyttöön ja tuo vahingoittuisi tai kuolisi, hän luultavasti itse pyörtyisi tai ei pystyisi tekemään enää muuta kuin hengittämään raskaasti ja pysyis tajuissaan jos ei liikkuisi liian äkkinäisesti. Hänen ei ehkä kannattaisi yrittää sitä..
Poika tuhahti punapään sanoille.
"En tietenkään, mutta myönnä pois että se toi minulle loistavasti lisäaikaa!" Swain naurahti ase yhä osoitettuna toista kohti valmiina estämään toisen mahdolliset tulevat iskut.
Yhtäkkiä hänen vastustajansa kosketti kasvojaan ja katsoi ylös kuin sieltä olisi tippunut jotain. Swain kohotti hiukan epäluuloisesti oman katseensa kohti taivasta ja tunsi itsekkin kun märkä pisara laskeutui hänen poskelleen ja valui alas. Ei helvetti, alkoiko nyt sataa? Tuskin, olihan ulkona sen verran kylmä ettei sentään vettä mutta.. Jospa se oli lunta joka oli sulanut rätisevän liekkimeren lähellä vedeksi? Oli miten oli, se tuli kerrassaan sopimattomaan aikaan!
Swain laski katseensa katkerana tyttöön ja irvisti tuon voitinriemuiselle ilmeelle. Tämä ilta kääntyi jatkuvasti toisen hyväksi ja hän joutui muuttamaan taas suunnitelmiaan, tai tässä tapauksessa keksimään nopeammin mitä seuraavaksi tehdä.. Se oli epäreilua!
Poika laittoi kaiken peliin koettaen keksiä parasta vaihtoehtoa.. Lieskat olivat hyvää vauhtia sulamassa lumen alle pelkäksi kasaksi tuhkaa ja pian tyttöä auttamaan saapunut lauma miehiä pääsisi tälle puolen tulta ja hän oli liian uupunut pärjätäkseen noille kaikille, mutta hän ei sentään ollut vielä menettänyt saalistaan..
Swain puri huultaan niin että se alkoi melkein vuotaa verta. Hän tuntui olevan umpikujassa. Mutta hän ei saisi luovuttaa vielä.
Swain keksi vain yhden vaihtoehdon jonka koettaminen olisi viisasta. Hän käänsi hitaasi katseensa kohti puuaitaa joka päätti tämän kujan ja aloitti kenties seuraavan. Parasta aikaa sammuvan tulen takana olevan mieslauman ohi hän ei pääsisi, eikä hän uskonut voivansa vain jäädä tähän pitkittämään tilannetta enää pidemmäksi aikaa, ylivoima oli liian suuri siihenkin.
Poika päätti koettaa, jos hän ponnistaisi seinää vasten, hän ehkä ylettyisi aidan reunaan ja voisi kammeta itsensä sen yli.
Swain vilkaisi vielä tyttöön, ja pinkaisi aitaa kohti. Nyt tai ei koskaan! Vähäsen ennen aitaa poika hypähti viereisen talon seinää vasten ja ponnahtaessaan taas aitaa kohti hän kohotti kätensä niin korkealle kuin kykeni...Ja sain napattua kiinni aidan reunasta.
Swain ei jäänyt odottelemaan mitä tapahtuisi vaan tarrasi toisellakin kädellään kiinni aidasta ja onnistumiselleen naurahtaen kiskaisi itsensä sen päälle ja pudottautui toiselle puolelle. Toisella puolella aitaa oli hämäämpää, sinne eivät kadun valot tai tuli luoneet valoaan, ja toiselta puolelta kuuluvat äänet kuulostivat vaimeammilta. Laskeutuminen ei ollut pehmeä vaan poika rantautui suoraan kyljelleen ja jäi makaamaan lumiseen maahan huohottaen raskaasti.
Hänellä ei olisi kuitenkaan aikaa jäädä tähän, hänen täytyisi kadota maisemista.. Swain kurottautui kyynerpäittensä varaan ja irvisti. Putoaminen ei ollut tehnyt hyvää haavalle hänen kyljessään, ja se teki nyt entistä kipeämpää, mutta Swain pakottautui silti nousemaan ylös lumeen ja lähti astelemaan hiukan haparoivin askelin kohti uutta katua jättäen jälkeensä punaisekis värjääntyneen läikän lumeen. Hänen voimansa olivat nyt todellakin loppu; haavoittuneena, magiaansa käyttäneenä ja muutenkin paljon riehuneena hänestä tuntui ettei hän pystyisi enää taistelemaan yhdenkään kanssa tänään jos ei olut pakko. Hän halusi nyt vain löytää jonkin halvan majatalon jonne pujahtaa hoitamaan haavaansa ja lepämään.
Haltiapoika muisti yllättäen lompakon, ja kurottautui kädellään koskettamaan revennyttä taskuaan... oliko lompakko vielä tallella?
Poika tuhahti punapään sanoille.
"En tietenkään, mutta myönnä pois että se toi minulle loistavasti lisäaikaa!" Swain naurahti ase yhä osoitettuna toista kohti valmiina estämään toisen mahdolliset tulevat iskut.
Yhtäkkiä hänen vastustajansa kosketti kasvojaan ja katsoi ylös kuin sieltä olisi tippunut jotain. Swain kohotti hiukan epäluuloisesti oman katseensa kohti taivasta ja tunsi itsekkin kun märkä pisara laskeutui hänen poskelleen ja valui alas. Ei helvetti, alkoiko nyt sataa? Tuskin, olihan ulkona sen verran kylmä ettei sentään vettä mutta.. Jospa se oli lunta joka oli sulanut rätisevän liekkimeren lähellä vedeksi? Oli miten oli, se tuli kerrassaan sopimattomaan aikaan!
Swain laski katseensa katkerana tyttöön ja irvisti tuon voitinriemuiselle ilmeelle. Tämä ilta kääntyi jatkuvasti toisen hyväksi ja hän joutui muuttamaan taas suunnitelmiaan, tai tässä tapauksessa keksimään nopeammin mitä seuraavaksi tehdä.. Se oli epäreilua!
Poika laittoi kaiken peliin koettaen keksiä parasta vaihtoehtoa.. Lieskat olivat hyvää vauhtia sulamassa lumen alle pelkäksi kasaksi tuhkaa ja pian tyttöä auttamaan saapunut lauma miehiä pääsisi tälle puolen tulta ja hän oli liian uupunut pärjätäkseen noille kaikille, mutta hän ei sentään ollut vielä menettänyt saalistaan..
Swain puri huultaan niin että se alkoi melkein vuotaa verta. Hän tuntui olevan umpikujassa. Mutta hän ei saisi luovuttaa vielä.
Swain keksi vain yhden vaihtoehdon jonka koettaminen olisi viisasta. Hän käänsi hitaasi katseensa kohti puuaitaa joka päätti tämän kujan ja aloitti kenties seuraavan. Parasta aikaa sammuvan tulen takana olevan mieslauman ohi hän ei pääsisi, eikä hän uskonut voivansa vain jäädä tähän pitkittämään tilannetta enää pidemmäksi aikaa, ylivoima oli liian suuri siihenkin.
Poika päätti koettaa, jos hän ponnistaisi seinää vasten, hän ehkä ylettyisi aidan reunaan ja voisi kammeta itsensä sen yli.
Swain vilkaisi vielä tyttöön, ja pinkaisi aitaa kohti. Nyt tai ei koskaan! Vähäsen ennen aitaa poika hypähti viereisen talon seinää vasten ja ponnahtaessaan taas aitaa kohti hän kohotti kätensä niin korkealle kuin kykeni...Ja sain napattua kiinni aidan reunasta.
Swain ei jäänyt odottelemaan mitä tapahtuisi vaan tarrasi toisellakin kädellään kiinni aidasta ja onnistumiselleen naurahtaen kiskaisi itsensä sen päälle ja pudottautui toiselle puolelle. Toisella puolella aitaa oli hämäämpää, sinne eivät kadun valot tai tuli luoneet valoaan, ja toiselta puolelta kuuluvat äänet kuulostivat vaimeammilta. Laskeutuminen ei ollut pehmeä vaan poika rantautui suoraan kyljelleen ja jäi makaamaan lumiseen maahan huohottaen raskaasti.
Hänellä ei olisi kuitenkaan aikaa jäädä tähän, hänen täytyisi kadota maisemista.. Swain kurottautui kyynerpäittensä varaan ja irvisti. Putoaminen ei ollut tehnyt hyvää haavalle hänen kyljessään, ja se teki nyt entistä kipeämpää, mutta Swain pakottautui silti nousemaan ylös lumeen ja lähti astelemaan hiukan haparoivin askelin kohti uutta katua jättäen jälkeensä punaisekis värjääntyneen läikän lumeen. Hänen voimansa olivat nyt todellakin loppu; haavoittuneena, magiaansa käyttäneenä ja muutenkin paljon riehuneena hänestä tuntui ettei hän pystyisi enää taistelemaan yhdenkään kanssa tänään jos ei olut pakko. Hän halusi nyt vain löytää jonkin halvan majatalon jonne pujahtaa hoitamaan haavaansa ja lepämään.
Haltiapoika muisti yllättäen lompakon, ja kurottautui kädellään koskettamaan revennyttä taskuaan... oliko lompakko vielä tallella?