Post by Deleted on Feb 12, 2013 17:15:48 GMT 2
Thes oli pysähtynyt samantien ja siihen paikkaan, kun tuo haltia oli alkanut huutamaan jälleen kerran. Antamatta sen yhtään sen erikoisemmin häiritä keskittymistään, tuo kuunteli. Pojan sanoissa ei ollut tolkun tolkkua eikä järjen häivääkään. Kuinka maagi säälikään tuota haltia rukkaa. Tämän sydän ja luottamus oli muserrettu jo nuoressa iässä. Tuosta ei varmastikkaan heti noustaisi siihen uskoon, että aikuisiin ja tuntemattomiin joihinkin voisi luottaa. Kuinka häntä suretti tuo haltia poika.
Hän ei millään tahtoisi jättää tätä nuorukaista yksikseen. Ei vain tahtoisi.
Pojan näyttäessä keskisormea, tunsi metsäläinen pienen pistoksen sydämmessään. Poika oli kasvanut niin väärälle polulle. Niin väärälle kuin noin nuori voisi. Onnekseen tämä ei kuitenkaan vaikuttanut kuin joltakin varkaalta.
Haltian magian käyttö ei ollut mikään parhaimmistoa ja se tässä huolestuttikin. Tämä ei osaisi puolustautua kunnolla ketään, ketään voimakkaampaa vastaan. Pienellä liekinheittimellä ja tulipallolla ei kauaksi pötkitty. Jos hän saisi pojan luottamuksen, opettaisi hän mielellään tälle tulen hallintaa. Osasihan hänkin tulen magian.
Haltian sanojen aikana huomattiin, että tämä otti tikaristaan kiinni jälleen. 'Et tiedäkkään kuinka suren puolestasi.' Maagi ajatteli mielessään ja sulki silmänsä hetkeksi aikaa. "Hyvä on. Jos olet todellakin sitä mieltä, että olen sellainen valehtelija ja juonitteleva henkilö niin hyvä on. Hyväksyn sitten päätöksesi. Tahdoin vain auttaa, koska olet nuori ja kokematon vielä. Toivon, että löydät sen positiviisuuden muita kohtaan edes joskus sydämmestäsi." Thesdaran kommentoi ja käänsi selkänsä tuolle haltia pojalle.
Kuitenkin salaa päättäen, että hänhän ei tätä yksin jättäisi. Seuraisi hiljaa taka-alalta.