Post by Deleted on Aug 8, 2012 23:48:51 GMT 2
// Cheikki!!! //
Baldurin haltiakylässä oli täysi vilinä päällä. Kylässä järjestettiin vuotuisia sadonkorjuukauden aloitus -juhlia, joiden ensimmäinen päivä oli juuri koittanut. Talojen pihat oli korosteltu kukkasilla ja kylän läheisellä niitylle kerätty heinäpaaleja ja tarjoilukoju, josta sai ostettua leivoksia sekä mehua, tikkunekkuja, olutta sekä suolaista purtavaa. Tapahtuman päänäyttämö olisi kylän keskustorilla, mutta mitä olisivat juhlat ilma kisailua? Niinpä näissäkin juhlissa järjestettiin erilaisia leikkimielisiä kisoja, ja nämä toteutettaisiin tuolla niityllä. Kylän asukkaat alkoivat kerääntyä sinne, sillä pian siellä olisi käynnissä päivän - ja juhlan - ensimmäinen kisa: pussijuoksu.
Sowa tarkasteli rataa katseellaan. Sen vasemmanpuoleinen osa oli aika töyssyinen, joten pitäisi toivoa, ettei hän joutuisi sinne puolelle.
Hänen oli tarkoitus osallistua ensimmäiseen lähtöön, ja siksi tytön sydän pamppaili nyt tavallista kireämpään tahtiin. Kisat jännittivät häntä aina, vaikka ne olikin tarkoitettu viihteeksi. Joka vuosi hän jännitti ja odotti niitä.
Tänä kesänä sää suosi juhlia. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ilmassa kävi pieni tuulenviri.
Puoluverinen hengitti syvään ja meni muiden osallistujien tapaan hakemaan itselleen säkkiä. Hänelle oli aivan sama, millaisen saisi, sillä kaikki olivat hänelle liian pitkiä. Säkin reunoja joutuisi kuitenkin kerimään kasaan.
Saatuaan itselleen "kilpurin" asteli nuori tyttö sivummalle ja riisui kenkänsä. Maa olisi pehmeää ja siksi sillä olisi helpompi loikkia ilman säkin reunoja hankaavia kenkiä.
Sowa ja muut kilpailijat asettuivat riviin ja valmistautuivat lähtöön. Radan ympärillä oli väkeä kuin muurahaisia, tai ainakin niin paljon kuin heidän kylästään väkeä irtosi.
Vaaleaverikkö oli tyytyväinen: hänen ei tarvitsisi kisata radan pomppuisella osalla.
Kilpailijoiden käskettiin valmistautua, ja pian torvi törähti kisan alkamisen merkiksi. Sowa, pienenä ja ketteränä, pinkaisi kärkeen painavampien kisaajien - kaikki muut tässä erässä olivat eri-ikäisiä miehiä - yrittäessä vielä keriä nopeutta kyllin suureksi.
Sowa nautti tästä! Hän halusi voittaa!