Post by bloodywolf on Apr 27, 2011 20:26:54 GMT 2
Alarice kuunteli kun mies kertoi pitävänsä enemmän illasta.
Hän itsekkin piti siitä kovasti, ja melkein samoista syistä kuin toinenkin; Auringonlaskut olivat kauniita ja sai pelkästään olla eikä tarvinnut kiirehtiä turhia.
Tosin, Alaricen tapauksessa ei paljonkaan kiireitä ollut. Mitä nyt joskus kävi jossain pölläyttelemässä jonkun miehen lakanoita tai lainaili rahaa, mutta muutoin hän sai viettää aika paljon aikaa itsekseen, mikä tietenkin passasi hänelle hyvin. Kävihän se joskus aika yksinäiseksi, kun ei ollut mitään vakituisia suhteita tai paikkaa jonne mennä, mutta tilanne nyt oli mitä oli. Eikä se ollut koskaa oikein naista vaivannut, sattuipa nyt vain joskus tulemaan mieleen.
Alaricen käntäessä katseensa takaisin haltiamieheen, tämä näytti miettivän jotain. Alarice tuumi mitäköhän se mahtoi olla.
Hetkisen kuluttua Lars kysyi, pitikö Alarice enemmän seurasta vai omasta rauhasta. Alarice kohautti olkapäitään ja katseli haaveellisesti veden pintaa. "Ehkä seurasta. Yksin on niin kovin..yksinäistä. Muiden seurassa on todella harvoin tylsää. Tiedätkös, olen viettänyt pienenä tyttönä suurimman osan ajastani isosiskoni kanssa.
Minulla ei silloinkaan ollut hirveästi ystäviä. Ja nuorena minä taas vietin niin paljon aikaa yksikseni, etten edes jaksa muistaa niitä päiviä.." Alarice alkoi huomaamattaan kuulostaa alakuloiselta ja tämän ääni haihtui muminaksi ja sitten olemattomiin. Hän ei kovinkaan usein keskustellut tälläisistä asioista, ja niistä puhuminen oli jotenkin omituisen oloista. Nuori nainen pudisti päätään. Nyt ei ollut mikään masnetumisen aika, hemmetti vieköön.
Hän pudisti lähes huomaamattoman vähän päätään ja katsoi taas Larsia hymyillen ja jatkoi normaaliin äänensävyynsä: "Niin, pidän siis seurasta enemmän. Hmm... Mitä sinä teet mieluiten kun olet yksinäsi?"
//Tuotaaa... Jos tuo minun neiti nyt jatkaa tuota viettelyään niin pitäisiköhän tähän laittaa joku ikäraja? :'D Ettei toiset järkyty x)//
Hän itsekkin piti siitä kovasti, ja melkein samoista syistä kuin toinenkin; Auringonlaskut olivat kauniita ja sai pelkästään olla eikä tarvinnut kiirehtiä turhia.
Tosin, Alaricen tapauksessa ei paljonkaan kiireitä ollut. Mitä nyt joskus kävi jossain pölläyttelemässä jonkun miehen lakanoita tai lainaili rahaa, mutta muutoin hän sai viettää aika paljon aikaa itsekseen, mikä tietenkin passasi hänelle hyvin. Kävihän se joskus aika yksinäiseksi, kun ei ollut mitään vakituisia suhteita tai paikkaa jonne mennä, mutta tilanne nyt oli mitä oli. Eikä se ollut koskaa oikein naista vaivannut, sattuipa nyt vain joskus tulemaan mieleen.
Alaricen käntäessä katseensa takaisin haltiamieheen, tämä näytti miettivän jotain. Alarice tuumi mitäköhän se mahtoi olla.
Hetkisen kuluttua Lars kysyi, pitikö Alarice enemmän seurasta vai omasta rauhasta. Alarice kohautti olkapäitään ja katseli haaveellisesti veden pintaa. "Ehkä seurasta. Yksin on niin kovin..yksinäistä. Muiden seurassa on todella harvoin tylsää. Tiedätkös, olen viettänyt pienenä tyttönä suurimman osan ajastani isosiskoni kanssa.
Minulla ei silloinkaan ollut hirveästi ystäviä. Ja nuorena minä taas vietin niin paljon aikaa yksikseni, etten edes jaksa muistaa niitä päiviä.." Alarice alkoi huomaamattaan kuulostaa alakuloiselta ja tämän ääni haihtui muminaksi ja sitten olemattomiin. Hän ei kovinkaan usein keskustellut tälläisistä asioista, ja niistä puhuminen oli jotenkin omituisen oloista. Nuori nainen pudisti päätään. Nyt ei ollut mikään masnetumisen aika, hemmetti vieköön.
Hän pudisti lähes huomaamattoman vähän päätään ja katsoi taas Larsia hymyillen ja jatkoi normaaliin äänensävyynsä: "Niin, pidän siis seurasta enemmän. Hmm... Mitä sinä teet mieluiten kun olet yksinäsi?"
//Tuotaaa... Jos tuo minun neiti nyt jatkaa tuota viettelyään niin pitäisiköhän tähän laittaa joku ikäraja? :'D Ettei toiset järkyty x)//