Post by Junie on Feb 11, 2010 19:15:03 GMT 2
//Princess ja Kira, jos saan pyytää~ n___n\\
Vankkurit rymistelivät lumen peittämää tietä pitkin tummanruskean ruunan vetämänä. Hevosen hengitys höyrysi kirpeässä ilmassa, mutta se astelsi varmoin askelin eteenpäin.
Ohjasten päässä istui kultasilmäinen naga. Mies oli sitonut pitkät, vaaleat hiuksensa yksinkertaisella nahkanauhalla niskaan, mutta muutama kuriton hiukiehkura oli onnistunut karkaamaan kampauksesta kehystämään komeapiirteisiä kasvoja.
Kronos vilkaisi sivusilmällä vierellään istuvaa siroa naista, josta oli tullut hänen elämänsä rakkaus. Kauniit kasvot ja suuret, harmaat silmät, joista heijastuivat monien tunteiden skaala. Pieni tuulenvire leyhytteli lyhyttä, liekinpunaista tukkaa.
Räätäli tunsi lämpimän tunteen ailahtavan sisällään, kun hän katsoi naista ja sipaisi kädellään kevyesti tämän käsivartta.
"Jännittääkö?", hän kysyi myötätuntoisesti. Olivathan he menossa tapaamaan hänen perhettään ja jopa Kronosta hieman hermostutti.
Pian mutkan takaa ilmestyi näkyviin suuri, kaksi kerroksinen puurakennus. Pihalla leikki oli eri ikäisiä lapsia leikkimässä; jotkut rakensivat lumi-ukkoja, toiset rakensivat lumimajoja ja jotkut olivat intaantuneet pienimuotoisesta lumisodasta. Vanhemmat pitivät silmällä nuorempiaan kuluttaessan kukin aikaansa miten parhaiten taisi.
Talon seinät on maalattu iloisen keltaisiksi ja ikkunapuut puhtaan valkoisiksi. Alakerroksen ikkunoissa on kukkalaatikot, joissa kesäisin kukkivat kukat. Pihalla olijat katsoivat uteliaana, miten vankkurit kaarsivat pihaan. Nagamies hymyili ja puristi rohkaisevasti neidon hentoa kättä.
"...Tästä se lähtee~", räätäli kuiskasi ja heilautti kättään tervehdykseksi lapsille, jotka olivat tunnistaneet tulijat.
"Se on Kronos!"
"Kronos on tullut kotiin!"
"..Ja hänellä on Kira mukana!"
Vankkurit hiljensivät ja pysähtyivät lopulta iloisten kasvojen ympäröidessä heidät.
"Aiotteko viipyä kauankin?", joku ennätti kysymään.
"Oletteko syöneet?"
"Mikä tuon hepan nimi on?"
"..Mitä, Kira on paljon nätimpi kuin Danielin kuvaus antoi ymmärtää..!"
"Rauhoittukaapas nyt!", Kronos naurahti ja laskeutui vankkureista kiertäen sitten toiselle puolelle auttaakseen Kiran alas. Räätäli kietaisi suojelevasti käsivartensa naisen kapean vyötärön ympärille.
"Mennään me sisälle. Te varmaan saatte hoidettua hevosen?"
"Tietty", yksi vanhemmista lapsista tuhahti ja sitten hälisevä lapsikatras lähti hoitamaan hevosta vankkureineen.
Fio ilmestyi sisätiloista metelin hälyttämänä ja tämän sievät kasvot kirkastuivat, kun hän tunnisti tulijat.
Tyttö kiiruhti heidän luokseen ja halasi veljeään ja tämän kihlattua lämpimästi.
"Pitkästä aikaa", Fio viittoili hymyillen ja jatkoi sitten vakavampana: "Isoäiti meni käymään kaupungilla ja palaa varmaan parin tunnin päästä. Lance lupasi piipahtaa jossain välissä käymään, mutta voitte sillä välin katsella ympärillenne."
Nagatyttö katsahti Kiraa ja hymyili hieman ujosti ennen kui viittoi: "Toivottavasti viihdyt."
Vankkurit rymistelivät lumen peittämää tietä pitkin tummanruskean ruunan vetämänä. Hevosen hengitys höyrysi kirpeässä ilmassa, mutta se astelsi varmoin askelin eteenpäin.
Ohjasten päässä istui kultasilmäinen naga. Mies oli sitonut pitkät, vaaleat hiuksensa yksinkertaisella nahkanauhalla niskaan, mutta muutama kuriton hiukiehkura oli onnistunut karkaamaan kampauksesta kehystämään komeapiirteisiä kasvoja.
Kronos vilkaisi sivusilmällä vierellään istuvaa siroa naista, josta oli tullut hänen elämänsä rakkaus. Kauniit kasvot ja suuret, harmaat silmät, joista heijastuivat monien tunteiden skaala. Pieni tuulenvire leyhytteli lyhyttä, liekinpunaista tukkaa.
Räätäli tunsi lämpimän tunteen ailahtavan sisällään, kun hän katsoi naista ja sipaisi kädellään kevyesti tämän käsivartta.
"Jännittääkö?", hän kysyi myötätuntoisesti. Olivathan he menossa tapaamaan hänen perhettään ja jopa Kronosta hieman hermostutti.
Pian mutkan takaa ilmestyi näkyviin suuri, kaksi kerroksinen puurakennus. Pihalla leikki oli eri ikäisiä lapsia leikkimässä; jotkut rakensivat lumi-ukkoja, toiset rakensivat lumimajoja ja jotkut olivat intaantuneet pienimuotoisesta lumisodasta. Vanhemmat pitivät silmällä nuorempiaan kuluttaessan kukin aikaansa miten parhaiten taisi.
Talon seinät on maalattu iloisen keltaisiksi ja ikkunapuut puhtaan valkoisiksi. Alakerroksen ikkunoissa on kukkalaatikot, joissa kesäisin kukkivat kukat. Pihalla olijat katsoivat uteliaana, miten vankkurit kaarsivat pihaan. Nagamies hymyili ja puristi rohkaisevasti neidon hentoa kättä.
"...Tästä se lähtee~", räätäli kuiskasi ja heilautti kättään tervehdykseksi lapsille, jotka olivat tunnistaneet tulijat.
"Se on Kronos!"
"Kronos on tullut kotiin!"
"..Ja hänellä on Kira mukana!"
Vankkurit hiljensivät ja pysähtyivät lopulta iloisten kasvojen ympäröidessä heidät.
"Aiotteko viipyä kauankin?", joku ennätti kysymään.
"Oletteko syöneet?"
"Mikä tuon hepan nimi on?"
"..Mitä, Kira on paljon nätimpi kuin Danielin kuvaus antoi ymmärtää..!"
"Rauhoittukaapas nyt!", Kronos naurahti ja laskeutui vankkureista kiertäen sitten toiselle puolelle auttaakseen Kiran alas. Räätäli kietaisi suojelevasti käsivartensa naisen kapean vyötärön ympärille.
"Mennään me sisälle. Te varmaan saatte hoidettua hevosen?"
"Tietty", yksi vanhemmista lapsista tuhahti ja sitten hälisevä lapsikatras lähti hoitamaan hevosta vankkureineen.
Fio ilmestyi sisätiloista metelin hälyttämänä ja tämän sievät kasvot kirkastuivat, kun hän tunnisti tulijat.
Tyttö kiiruhti heidän luokseen ja halasi veljeään ja tämän kihlattua lämpimästi.
"Pitkästä aikaa", Fio viittoili hymyillen ja jatkoi sitten vakavampana: "Isoäiti meni käymään kaupungilla ja palaa varmaan parin tunnin päästä. Lance lupasi piipahtaa jossain välissä käymään, mutta voitte sillä välin katsella ympärillenne."
Nagatyttö katsahti Kiraa ja hymyili hieman ujosti ennen kui viittoi: "Toivottavasti viihdyt."