Post by Caldera on Dec 13, 2012 15:01:58 GMT 2
[Forte~]
Oli talviyö, lunta satoi vaakatasossa ja tien pinnalla oli kunnon kerros upottavaa lunta. Tuossa säässä oli lähes mahdoton taittaa matkaa jalan, joten taivaalla tuulta vastaan taisteli vihertävä, melko pieni lohikäärme. Se räpytti siipiään vimmatusti. Jokaista lihasta särki, mutta matkaa oli jatkettava.
Sparx oli matkalla Sinisalon pienestä kylästä kohti Namaria. Hän oli taittanut matkaa koko päivän ja väsymys painoi hänen jäseniään.
Lohikäärme oli toiminut illan pääesiintyjänä eräissä juhlissa, joiden jälkeen hän oli tunteut olonsa hyvin flunssaiseksi. Kun sairaus tuntui pahenevan, hänen oli ollut pakko levittää siipensä ja lähteä etsimään apua. Namar oli lähempänä, mutta Spar ei tiennyt, josko hän saisi sieltä apua.
Lohikäärme näki jo kaupungin valot ja lensi niitä kohti. Ei enää kauaa, hän hoki itselleen ja työnsii ilmaa siivillään. Hänen silmistään valui rähmää, hänen nenänsä vuosi ja hän yski jatkuvasti (tosin lohikäärmeen yskiessä hänen suustaan lensi aina kipinöitä ja savua). Kaupungin valot lähenivät ja lähenivät.
Kun hänen jalkansa lopulta hipaisivat korkean talon kattoa, häntä heikotti niin paljon, että perlkkä hereillä pysyminen teki tiukkaa. Hän laskeutui pienelle aukiolle murtaessaan vahingossa siivellään keskellä seisovan patsaan sormen. Lumi pöllähti hänen ympäriltään, kun hän laski painavat siipensä alas. Aukean ympärillä asuvat avasivat ikkunoitaan ja näkivät vihreän lohikäärmeen makaavan keskellä heidän aukiotaan. Eräs isä juoksi talostaan ulos kietoen ylleen talviviittaa.
Sparx hengitti raskaasti, mutta sai kaivettua jostakin sen verran energiaa, että pystyi muuntautumaan ihmishahmoonsa. Hän oli kalpea ja hikinen, hänen silmiensä ympärillä oli tummat renkaat ja hänen kehonsa tärisi hänen maatessaan kylmässä lumessa.
Lohikäärme tunsi, miten mies tarttui hänen velttoon kehoonsa ja huusi jollekin jotakin. Mies kantoi Sparxia läheiseen taloon, josta juoksi ihmisiä auttamaan. Sitten uupunut lohikäärme menetti tajuntansa. Tämä tauti oli voimakas.
[Aivan järkyttävän kauheaa luettavaa, sori .___.]
Oli talviyö, lunta satoi vaakatasossa ja tien pinnalla oli kunnon kerros upottavaa lunta. Tuossa säässä oli lähes mahdoton taittaa matkaa jalan, joten taivaalla tuulta vastaan taisteli vihertävä, melko pieni lohikäärme. Se räpytti siipiään vimmatusti. Jokaista lihasta särki, mutta matkaa oli jatkettava.
Sparx oli matkalla Sinisalon pienestä kylästä kohti Namaria. Hän oli taittanut matkaa koko päivän ja väsymys painoi hänen jäseniään.
Lohikäärme oli toiminut illan pääesiintyjänä eräissä juhlissa, joiden jälkeen hän oli tunteut olonsa hyvin flunssaiseksi. Kun sairaus tuntui pahenevan, hänen oli ollut pakko levittää siipensä ja lähteä etsimään apua. Namar oli lähempänä, mutta Spar ei tiennyt, josko hän saisi sieltä apua.
Lohikäärme näki jo kaupungin valot ja lensi niitä kohti. Ei enää kauaa, hän hoki itselleen ja työnsii ilmaa siivillään. Hänen silmistään valui rähmää, hänen nenänsä vuosi ja hän yski jatkuvasti (tosin lohikäärmeen yskiessä hänen suustaan lensi aina kipinöitä ja savua). Kaupungin valot lähenivät ja lähenivät.
Kun hänen jalkansa lopulta hipaisivat korkean talon kattoa, häntä heikotti niin paljon, että perlkkä hereillä pysyminen teki tiukkaa. Hän laskeutui pienelle aukiolle murtaessaan vahingossa siivellään keskellä seisovan patsaan sormen. Lumi pöllähti hänen ympäriltään, kun hän laski painavat siipensä alas. Aukean ympärillä asuvat avasivat ikkunoitaan ja näkivät vihreän lohikäärmeen makaavan keskellä heidän aukiotaan. Eräs isä juoksi talostaan ulos kietoen ylleen talviviittaa.
Sparx hengitti raskaasti, mutta sai kaivettua jostakin sen verran energiaa, että pystyi muuntautumaan ihmishahmoonsa. Hän oli kalpea ja hikinen, hänen silmiensä ympärillä oli tummat renkaat ja hänen kehonsa tärisi hänen maatessaan kylmässä lumessa.
Lohikäärme tunsi, miten mies tarttui hänen velttoon kehoonsa ja huusi jollekin jotakin. Mies kantoi Sparxia läheiseen taloon, josta juoksi ihmisiä auttamaan. Sitten uupunut lohikäärme menetti tajuntansa. Tämä tauti oli voimakas.
[Aivan järkyttävän kauheaa luettavaa, sori .___.]